TI 6.10.20 F-LIIGA

EräViikinkien ja Oilersin välisen miesten fliigapeli pelattiin tiistai-iltana Vantaan Energia Areenalla. Tällä kertaa tilaa oli parkkipaikallakin varsin paljon ja sen huomasi myös sisällä, 226 katsojaa pystyivät pitämään turvaväleinä sellaista viittäkymmentä metriä per seurue.

Itse ottelussa mentiin alkuun Oilersin komennossa, mutta EräViikingit onnistuivat kampeamaan itsensä otteluun mukaan ja jopa johtivatkin sitä kokonaiset 18 sekuntia, johtomaalin tekijänä oli Juho Räsänen. Oilersin ainoa juniori-ikäinen pelaaja ottelussa oli Jasper Juuti, jonka paikan Casper Pfitzner otti kolmannessa erässä ainakin muutamaksi vaihdoksi.

Sen sijaan EräViikinkien Markus Salmi viihtyi tilastoissa oikein urakalla. Salmi saalisti ottelussa tilillensä melkoisen värisuoran, kun merkkautti itselleen maalin, syötön, kahden minuutin jäähyn ja viiden minuutin jäähyn. Oilers käytti näistä mahdollisuuksista molemmat hyväkseen ja voitti lopulta tiukan sekä loppua kohti viihdearvoaan melkoisesti nostaneen ottelun lukemin 5-6.

(EräViikinkien Salmi keräili tilastomerkintöjä oikein urakalla. Tässä hän juhlii maalia jäähypenkiltä käsin.)

Kauempaa tuleville Energia Areenalla vierailijoille huomioitavaa on ainakin lähes naapurissa, areenan pohjoispuolella sijaitseva Hesburgerin pikaruokala sekä neljän tunnin rajoituksella varustettu parkkipaikka. Joukkoliikenteellä pääsee paikalle helpoiten ottamalla bussin Myyrmäen rautatieasemalta, josta on myös areenalle noin kilometrin kävelymatka länteen. Rautatieasema sijaitsee Myyrmannin kauppakeskuksessa, josta luonnollisesti löytyy ravintoloita ynnä muuta.

Seuraavana ottelukohteena minulla on perjantaina Tapiolan urheiluhalli sekä heti perään lauantaina Kuopiohalli.