K2J13 ”Miten pyörii arki Tikkurilan Tiikereissä”

Kausi on edennyt profeettojen osalta jaksoon numero kolmetoista. Ennen vieraan saapumista linjoille juontajakaksikko yskii suustaan jälleen toinen toistaan suurempia viisauksia ja ajoittain ajatuksen juoksu on jälleen mahdottoman ja epätodellisen välimaastosta. Tilanne korjautuu kuitenkin kun salibandyseuran ääntä päästään kuulemaan Vantaan suunnalta valmennuspäällikkö Miro Mäkelän kautta.

Puolitoistatuntisen lähetyksen aikana linoille ääntä köhii jälleen etäyhteyksien kautta Jari ”Jabba” Nissinen ja Tommi Manninen. Kaikkien yllätykseksi tällä kertaa joukkoon on eksynyt myös salibandyyn liittyviä aiheitakin. Jakso löytyy myös Soundcloudista.

00.00-16.55
Kaksi edellistä podcastia aiheuttivat palauteryöpyn, johon ilman muuta täytyy ottaa kantaa. Vastaus palautteisiin annettiin niille jotka omalla nimellään sitä antoivat , kiitos heille. Liiton lähettämä palaute innosti profeettoja keskustelemaan sopimusasioista, Profeetat ehdottivat sitä , että sopimukseen laitettaisiin aikamääreen sijaan sopimuksen loppumiseksi kilpailukausi. “ Tuuleen huutelijat “ aiheuttivat päänvaivaa. Löytyisikö jostain sivustoa , jossa ihmiset rohkeasti voisivat omalla nimellä keskustella , onko se esimerkiksi Salibandy suomi -ryhmä Facebookissa?

16.56- 23.12
Suomen cupin nosto , hieman erilainen lähestyminen siihen. SPV:n juniorikaarti nostettiin esille, pokaalia pääsivät nostelemaan? Junnuputki päättyy osalla pelaajista , joten oliko tämä pokaali myös junnuputken päätös pokaali? Joukkue voittaa , valmentaja häviää , onko todella näin ?

23.13-28.26
Salibandy tuki-säätiön avustukset haettavissa myös divarin kuluihin. Olisiko divarin pitänyt kuulua jo aikaisemmin jaettavan avustuksen piiriin? Seurojen ääni jää usein kuulematta , mutta tähänkin tulee muutos profeettojen tuodessa seurakentän viestiä kaikkien kuultavaksi . Tässä kohtaan kentän ääntä edustaa Tikkurilan Tiikereiden Valmennuspäällikkö Miro Mäkelä

28.27-01.29.42
Tikkurilan Tiikereiden Valmennuspäällikkö Miro Mäkelä avaa hieman ajatuksiaan tiikereiden näkövinkkelistä. Miten korona on vaikuttanut seuratoimintaan? Tiikerit osana Fba toimintaa? Sopimuksista keskusteltiin myös Miron kanssa. Rehellisyyttä peräänkuulutettin seurakentälle